maanantai 12. syyskuuta 2011

FREAKY DISCO

Tulin kertoo vähän faktoja Kouvolasta, ku en millään saa unta. Oon ihan varma, että mun sängyn alla piilee joku öinen vaeltaja, joka tahtoo tappaa mut. En vaan uskalla varmistaa asiaa. Miks mä aina luen murha.infoa just ennen nukkumaanmenoaikaa?

Lauantaina vietettiin kavereiden kanssa iltaa Kulttuuritalleilla FREAKY DISCOn merkeissä. Jostain syystä tää oli mun eka kerta Kulttuuritalleilla, vaikka onhan sinne pitänyt mennä useita kertoja jo aiemminkin. Ehkä vähän syrjäinen sijainti (Kasarminmäellä) on sitten vaikuttanu asiaan, eikä oo koskaan jaksanu lähteä. Keskustassa asuminen on laiskistanu mua oikeesti ihan hirveesti! Mutta niin, rakennus on siis Kasarminmäen tyyliin vanha punatiilinen hevostalli. Sittemmin se on päätetty ottaa hyötykäyttöön, ja nykyään siellä järjestetään sillointällöin mm. erilaisia musiikkitapahtumia. Tälläkertaa siis discosettiä. Paikka on ihan uskomattoman siistin näkönen. Heposten entisillä hengailumestoilla on nykyään sympaattisen eriparisia sohvaryhmiä, seinät on täyttyny erilaisista maalauksista ja kirjoituksista, ja jokapaikassa on ilahduttavan omaperäisiä koristeita. Olisin tahtonu valokuvata erikseen jokaisen kolkan sieltä, mut en kehannu olla ihan niin turisti. Hevosen ulosteet pysty kans haistamaan tanssilattialla. Mut ei se menoa haitannu, ihmiset reivas ku viimistä päivää!



Uni on ikuista tuskaa



Marian "ässä hihassa"


Vanha iMac toimi lamppuna

Heinin kokonen nokialainen välkky psykedeelisesti musiikin tahtiin

DJ ja tanssilattia

Kannatti herätä! Ja kannattaa käyä tsekkaamassa tää mesta, jos Kouvolassa pyörii ja tuol sattuu olee jotain meininkejä. Loppukevennyksenä vielä semijäätävä kuva musta ja Heidistä. Miten näissä aina onnistuuki:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti